Hetkiä

Joskus sitä miettii, että voi kunpa olisin voinut tallentaa ja ikuistaa tuon hetken. Yksi näistä hetkistä oli eilen aamulla, kun siskon perhe oli yökylässä. Heräsin aamulla lasten sängyn vierestä uniseen pikkutytön ääneen, "älä Ansa herätä meitä" ja seuraavassa hetkessä Ansa hyppäsi pois sängyltä. Kello ei ollut omalla mittarillani juuri kukonlaulua enempää, joten päätin vielä jatkaa loikoilua, niin kauan kuin mahdollista. Huomasin, että Iiris makasi lasten sängyn reunalla jalat puoliksi reunalta roikkuen, mutta koska se ei häirinnyt ketään, sai sekin jatkaa aamuloikoiluaan siinä. Kummipoikani, 5 v, oli jo herännyt ja kun siinä välillä raotin silmiäni, sain todistaa lapsen ja koiran välistä hetkeä. Luottamusta molemmin puolin. Kummipoikani otti pehmolelun tyynykseen ja käpertyi Iiriksen viereen tätä hiljaa kaulasta silittäen. Siihen hetkeen oli mukava herätä, vaikka tätä en kummipojalleni kertonutkaan.

Koirat ja lapset pysäyttävät monesti tuollaisilla hetkillä. Helmi ja Maisa eivät ole pentuna ja nuorina tottuneet lapsiin ollenkaan, joten kun perheeseen alkoi lapsia siunaantua, oli koirien järkytys kova. Helmi ei ole koskaan hyväksynyt näiden pienten ihmisten olemassaoloa, mutta Maisan kasvamista lasten kanssa on ollut hieno seurata. Ansa on viisiviikkoisesta asti ollut naapuruston lasten pyörityksessä, joten eron lapsiin tottuneessa ja tottumattomissa koirissa on nähnyt selvästi. Maisan ensikohtaaminen juuri laitokselta kotiutuneen kummipoikani kanssa oli sille järkytys. En ollut koskaan kuullut enkä nähnyt sen haukkuvan niin paniikin vallassa, kuin se teki vauvan itkun ensi kertaa kuulleena. Sen jälkeen lapsia on perheeseen tullut kolme, joten Maisalla on ollut harjoittelemista eri-ikäisten ja -kokoisten lasten hyväksymisessä. Matka on ollut pitkä, joten vaikka nykytilanne Maisan ja lasten välillä onkin leppoisa, sykähdyttää silti jokainen Maisan osoittama hellyys lapsia kohtaan. Maisa säästelee lipaisuja vain tärkeille ihmisille ja tärkeisiin hetkiin. Itsekään en ole niitä montaa ikinä saanut. Eilen Maisa hyppäsi sohvalle siskoni viereen ja lipaisi hänen poskeansa ohimennen. Siskon nuorimmainen, 11 kk, istui lattialla jutellen ja leikkien. Maisa hyppäsi pian alas, lipaisi korvan takaa, toinen nopea lipaisu sohvalla istuneen kummipoikani nilkkaan, hyppy takaisin siskoni viereen ja lipaisu poskelle. Siinä oli vierestä seuranneella sydän pakahtua.

 

Koirat antavat sykähdyttäviä kokemuksia myös muualla. Kuinka ne reagoivat tilanteisiin odottamattomalla, järkevällä ja rauhallisella tavalla. Kohtaavat pelottavat tilanteet varmasti, ylittävät itsensä ja yllättävät omistajansa. Joskus energiaa pursuva vieteri istuu täysin hievahtamatta syliin ja nuolaisee poskelta vierivän kyyneleen. Virallinen kantani ja ymmärrykseni on, että koiria ei pidä inhimillistää. Joissain tilanteissa sen muistaminen on kuitenkin vaikeaa, varsinkin kun reagoinnin eron näkee koirien välillä. Ansa on koirista ainoa, joka tulee hiljaa viereen ja vain on, jos ihmisellä on jollain tapaa paha olla. Fannilla on myös samoja piirteitä. Muistan ikuisesti, kun edesmennyt vaarini oli viimeistä viikkoa kotonaan, ja Fanni hyppäsi sohvalle hänen viereensä, laski päänsä vaarini vatsan päälle ja oli aivan hiiskumatta ja aivan hiljaa.

Joskus se pakahtuva sydän on myös särkyä. Joskus sitä toivoo, että koira osaisi puhua.

Mutta toisaalta, ei sen tarvitse.