Joulun taikaa
Joulu vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa maalla. Taikaa, lämmintä tunnelmaa, ruokaa, yhdessäoloa, melua eikä melskettä ei joulusta puuttunut, vaikka vettä tuli taivaalta enemmän kuin ymmärrykseen mahtui. Vesikoiralle se tosin oli unelmien täyttymys. Missä vesi, siellä Maisa.
Lapsille ja lapsenmielisille riitti riemua.
Syksyn lehdet toki havisevat yhä, joten siinä mielessä nykyinen vuodenaika ei
edeltäjästään juurikaan eroa. Meille syksy oli murheen aikaa. Maisa kävi kokonaisvaltaisesti leikkauspöydällä, kun siltä poistettiin epäilty nisäkasvain, patti nivusista sekä kohtu. Loppu hyvin kaikki hyvin voi todellakin tässä tapauksessa todeta. Patologilta tuli hyvänlaatuiset vastaukset ja Maisa oli pian takaisin oma riemukas itsensä. Nimittäin seuraavana aamuna leikkauksesta.
Maisa myös toimi erinomaisena omalääkärinä ja avusti tikkien poistossa erittäin tehokkaasti. Varsinainen Houdini.
Helmi oli harrasti Houdiuniutta juoksemalla ilman, että kukaan sitä huomasi. Tai ainakin vuodenajan ja erittäin voimakkaan valeraskauden perusteella näin olen antanut itseni ymmärtää. Tällä kertaa ei kuitenkaan selvitty ilman ongelmia, vaan Helmi sai pahan nisätulehduksen. Onneksi siitäkin selvittiin oikealla hoidolla ja säikähdyksellä.
Helmin ja Maisan kanssa meitä auttoi lääkäri. Ansan kanssa lääkäri ei välttämättä voi tehdä mitään. Pentusuunnitelmia ajatellen kävin tutkituttamassa Ansan silmät. Peilaus jännittää vähän aina, mutta Ansalla ei ollut tiedossa mitään rasitteita tutkittujen sukulaisten perusteella. Rutiininomainen silmäpeilaus, niinpä niin. Kohtalainen kortikaalinen katarakta molemmissa silmissä ja monen vuoden pentuhaaveet jäivät Pakilan eläinlääkäriaseman pöydälle. Peilannut eläinlääkäri näytti minulle löydöksensä, ja ihan maallikkonakin se oli täysin selvää. Melkein neljäsosa molemmista silmistä sumeana. Koira tulisi jossain vaiheessa sokeutumaan. Tähän uutiseen on ollut vaikea sopeutua. Enkä oikein vieläkään halua sitä todeksi uskoa. Olin kirjoittanut tulevaa yhdistelmää koskien tekstin, tässä siitä viimeinen kappale:
Ansa on
kaikessa hengästyttävyydessään aivan valloittava, kiltti ja tunteita lukeva
koira. Sen ilohepulit agilityssä ovat omaa luokkaansa, ja onkin niistä hyvin
tunnettu treeniporukassamme. Agility saa sen syttymään täysin, ja sitä iloa on
mahtava katsella. Jokainen päivä on sille mahtavampi kuin edellinen, eikä sen
kanssa voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Jokaisella pitäisi olla oma Ansa.
 |
| Koirakuvat.fi / Jukka Pätynen |
Asiat pitää kuitenkin laittaa perspektiiviin. Vaikka muut eivät saakaan omaa Ansaa, saan minä pitää omani. Täydellisen energisen hulvattomana, niin kuin aina ennenkin. Eikä Ansa tiedä saaneensa moista diagnoosia; se ei näe tänään huonommin kuin eilen. Etenemisen nopeutta ei vielä osaa arvioida, koska silmät peilattiin nyt ensimmäisen kerran 4,5 vuoden iässä. Silmät peilataan tänä vuonna uudestaan, jonka jälkeen ollaan taas hitusen viisaampia, ja voidaan punnita mahdollisia hoitokeinoja tulevaisuudessa. Joten, kunnes toisin todistetaan, jatketaan Ansan kanssa samalla 110% lasissa asenteella eteenpäin!
 |
| Koirakuvat.fi / Jukka Pätynen |
Agilityssä syksy on ollut mahtava. Päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa kisaamisen Ansan kanssa oikein urakalla. Kisaamaan kun ei opita, ellei sitäkin harjoitella. Meidän erittäin vakuuttava hyllyputki oli tarkoitus saada katkeamaan, ja niinhän siinä kävi. Olen alkanut pikkuhiljaa luottaa koiraan, joka on nopea ja taitava, ja pikkuhiljaa yhteinen sävel kisaradalla alkaa löytyä. Pientä rentoutta ohjaamisessa alkaa jo näkyä, ja tavoitteena on päästä vuosia vaivanneesta keppivapinasta eroon lopullisesti ja antaa Ansan tehdä hommansa. Loppuvuodeksi asetettiinkin kova tavoite: nousu kakkosiin. Joka ei lopulta kauaksi jäänytkään, ja vuoden viimeisen kisaviikonlopun esti ne odotetut juoksut. Tai no, enää niitä ei niin kaivattukaan. Yhtä aginollaa vaille siis jäätiin, mutta se otetaan heti, kun päästään takaisin radalle!
Hmm. On siinä pientä kehitystä tapahtunut kesään verrattuna:
Tälle tarvitsee kyllä tehdä jotain:
Syksy tarjosi myös paljon muitakin mukavia asioita. Miinus hirvikärpäset.
Kesä ja kärpäset
Kesällä reenattiin ja koulutettiin erittäin ahkerasti, Ojanko toimi jälleen toisena kesäkotina. Ehdittiin me myös uida ja lomaillakin, ja nauttia lyhyestä, lämpimästä ja märästä kesästä.
Kesällä nähtiin myös, miten komeita miehiä näistä I-pennuista oli kasvanut, kun tehtiin viikonloppureissu Joensuuhun. Ihania ja niin tutunoloisia nuoria miehiä Toovesta ja Iirosta on kasvanut.
 |
| Ansa ja Iiris, Majakka ja Perävaunu, kuva Miia Kinnunen |
 | |
| Iiris, Ansa ja Toove Joensuussa, kuva Miia Kinnunen |
 |
| Toove (C. Ilario), kuva Miia Kinnunen |
 |
| Toove |
| Talvesta en oikeastaan muuta muistakaan, kuin että silloin oli LUNTA. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti