Agirotu

Perinteinen sankoin joukoin agilitykansan yhteen keräävä Agirotu järjestettiin muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen Ylöjärvellä Teivon raviradalla. Teivosta alkoi aikanaan Syöksylampaiden saaga, mutta harmillisesti emme saaneet revanssia siitä tällä kertaa. Bedlingtonedustus oli kuitenkin pienellä yksiköllä paikalla, kun myös Jaana oli kisaamassa Mintun ja Doriksen kanssa. Sää vaihteli rankkasateesta ukkoseen ja pakahduttavaan auringonpaahteeseen, mikä toki on jo perinteeksi muodostunut ilmanala Agirodun aikaan heinäkuussa. Maisa oli myös ilmoitettu kisaamaan, mutta juoksut sotkivat ne suunnitelmat. Harrmi, sillä enemmänkin olisi voinut startteja juosta.

Ansalla oli edessään kolme virallista starttia ja ohjaajalla tavoitteena yksi nolla. Ei paha tavoite, jos Ansa on kuulolla, mutta ah, se oli sitä agilityn riemua - jälleen kerran. Tässä perjantain ensimmäinen rata: 

Välillä niin harmittaa nuo ilokierrokset, ja olenkin sitä paljon miettinyt, miten tuohon reagoida. Ansa kuitenkin on jo sen verran taitava, että siltä voisi vaatia enemmän. Mutta enpä taida kuitenkaan, kukapa haluaisi ottaa pois tuon riemun. Sitten kun natsaa, niin natsaa. Ei tapahtunut tällä(kään) kertaa, mutta kyllä se sieltä tulee!

Luulin, että kuuma paahde olisi vienyt Ansalta terävimmän puhdin, muta mitä vielä. Siitä todiste yllä. No, rankkasateessa se ei ainakaan kulje. Ei niin. Tässä perjantain toinen rata: 

Se on jotenkin niin palkitsevaa kastella itsensä kalsareita myöten tälläisen puolen minuutin takia. Tuon tiesin jo tohon kolmosputkeen menosta, että nyt lähti. Morjesta vaan! No, edelleenkään tämä ei ole niin vakavaa. Harmillista vain joskus. 

Lauantaina olin yhtä täynnä puhtia kuin Ansa, että jumantsuikkeli, nyt me näytetään, mitä me osataan. Mutta mitä! Se oli laittanut kepit väärältä puolen ohjattavaksi, se pentele! No, tämän smoothimpaa keppien ohjausta ette olekaan nähneet. Var så god!

http://www.youtube.com/watch?v=xc77fd5ZzBY

Kiitos kuvauksesta Nealle!

Onneksi meillä oli Jaana kisaseurana, niin saatin näyttää, mistä agilitybedlingtonit on tehty! Jaana ja Minttu nappasivat perjantain hyppyradalta kakkossijan hienolla suorituksella. Näin se kuului tehdä:

Kiitos Jaanalle seurasta, oli jälleen hauska viikonloppu! Ensi vuonna Syöksylampaat palaavat radalle, se on lupaus!

Näytelmiä

Vaikka meidät löytää varmimmin agilitykentän laidalta, on tässä viimeisen vuoden aikana tullut seisoskeltua myös muutamien näyttelykehien tuntumassa. Viime vuonna tuli piipahdettua joka vuotiseen tapaan TerriErissä, Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä marraskuussa ja Messarissa joulukuun alussa. 

TerriEri 2012. Kuva Mikko Reko

Jyväskylässä marraskuussa

Parasta näyttelyissä on ehdottomasti seura. Kun melkein kaksi vuotta tuli täyteen edellisestä kerrasta oman koiran kanssa kehässä, päätin ilmoittaa sekä Ansan että Helmin Keuruulle ryhmänäyttelyyn. Keski-Suomeen on aina mukava mennä, mutta tällä kertaa reissu pääsi yllättämään iloisesti - ja täydellisesti. Ansa vei koko potin rotunsa parhaana sertin kera! Helmi otti melkein neljän vuoden tauon jälkeen kehän haltuunsa ja esitteli itsenä piiruakaan nöyristelemättä. Veteraanikehän korkkaus sujuikin hienosti, ja Helmi oli ROP-VET, ja lopulta sijoittui narttujen kolmanneksi. Hienot likat!
Kiitos Eilalle vielä näin jälkikäteenkin hulvattomasta seurasta ja majapaikasta! Tullaan taas!

Kuusi viikkoa ja risat

Ja niin se aika rientää, oikeasti! Eikä kukaan ole päivittänyt tänne kuulumisia. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.

Ikää on jo pienillä sen verran, että juurikin kohta mennään tohtorin tarkastukseen, ja saadaan viralliset nimet. Niitä taidan kuitenkin säästellä vielä seuraavaan päivitykseen. Luonteet ovat kehittyneet juurikin siihen suuntaan, miltä ne ovat ensi viikoista lähtien näyttäneet. Pirkko vie veljiään 6-0. Veljekset, Sauli ja Osmo nimiltään, ovat hyvin tasaisia sekä ulkonäön, että luonteiden suhteen. Osmo oli alkuun harkitsevaisempi, mutta nyt jo mennään veljen mukana samassa tahdissa.

Otetaan päivitysväli kiinni näin alkuun kuvien muodossa.

Pirkko

Sauli

Veljekset

Pirkko, Osmo ja Sauli

Sattuu sitä joskus paremmissakin piireissä

Osmo ja Sauli ovat löytäneet uuden pedin, ja leikkivät siellä kirahvin kanssa. Pirkko, kuvassa vasemmalla, juoksee huoneen toiselta laidalta, ottaa pedin reunasta kiinni ja lähtee repimään sitä keskelle huonetta. Perustuu tositapahtumiin.

Toisinaan Pirkko myös esittää sivistynyttä. Tässä Avara luonto.

Yksi viikko

Koska pentujen ikä lasketaan melko pitkälle viikoissa, on tänään juhlittu ekoja synttäreitä. Blue & tanit syntyivät torstain puolella, joten siitä tuli virallisesti pentueen syntymäpäivä. Tänään on siis syöty ja nukuttu, ja hyvin onkin. Niinkuin eilenkin. 

Työnimet ovat vielä osin hakusessa. Kiljukaula ei voi olla enää Kiljukaula, koska se ottaa elämän nykyään hyvinkin rennosti. Enemmän protestilaulua pitää tyttö, Pirkko, kun ruoka ei tule tarpeeksi nopeasti baarista. Kaikilla paino on reilusti tuplaantunut, ja Pirkko pitää kärkeä.

Pirkko, 683 g

b & t poika, 555 g 

sininen poika, 630 g

Sisko ja sen veljet

Valaskalasta tuli ylpeä kolmen lapsen äiti torstai-illan ja perjantain vastaisen yön aikana. 

Synnytys alkoi rauhallisesti torstaina aamuyöstä, mutta lopulta pennuilla oli enempi kiire maailmaan, kuin Fannilla oli kiire synnyttää. Synnytyksessä tarviittiin apua, jota saimme taitavalta henkilökunnalta Viikin eläinsairaalassa. Kiitos vielä Fannia avustaneille lääkäreille, saimme kaikki pennut maailmaan ilman leikkausta. Suruksemme neljättä pentua ei ollut tarkoitettu tähän maailmaan, ja menetimme sen vatsassa olleen aukileen takia. 

Onnenapilat jalkaan ja odottelu alkaa.

Ja se jatkuu...

Kunnes ensimmäisenä syntyi "pikku"tyttö,  267 g.

Seuraavaksi maailmaan saapui pikkupoika, siskonsa vierellä pieni 205 g.

Kolmas pentu, iso poika, syntyi kovan ponnistamisen jälkeen perjantain puolella puolen yön jälkeen. Kokoa myöhemmin Kiljukaulaksi ristityllä veikalla oli kiitettävät 265 g.

Fanni teki upean työn. Synnytys oli rankka, ja viimeisen kuolleen pennun synnyttäminen erityisesti. Kertaakaan se ei näyttänyt uupumisen merkkejä ja luotti koko ajan lääkäreihin, minuun ja meitä auttamassa ja tukemassa olleisiin Siniin ja Annaan. 

Vihdoin noin 03.30 aikoihin pääsimme suuntaamaan kotiin ja omaan petiin. Aamuyön tunnit olivat pitkät, kun Kiljukaulaksi ristitty toinen poika oli sitä mieltä, että täällä ei nyt nukuta. Mitään hätää sillä ei kuitenkan osoittatunut olevaksi, kaveri oli vain hieman järkyttynyt ulkomaailmasta. Ensimmäisen päivän aikana tilanne tasaantui ja kaikkien paino alkoi nousta tasaisesti. Tai no, tyttö päätti ottaa jo alkumetreillä vähän etumatkaa veljiin nähden. Ja on jatkanut sitä edelleen.
Ensivaikutelma väreistä oli, että kaikki ovat sinisiä, mutta nyt tytön ja toisen pojan tan merkit alkavat näkyä selvemmin. 

Fanni on tarkka ja huolellinen äiti.

Yllä olevat kuvat Sini Tuovinen ja Anna Korkeakangas

Pentulaatikolla vierähtää (yllättäen) tunti jos toinenkin, vaikka meno ei vielä päätä huimaakaan. 

4.8.

6.8.

Tässä he siis ovat, Cuenta's I-pentue:

Blue & tan tyttö

Blue & tan poika

Sininen poika

Tyttö

2. poika

Ruoka-aikaan kotona. Vasemmalta sininen poika, b&t poika ja tyttö (ylläri).

Tytöllä selvemmät tan merkit (ja maitoparta).

b&t poika

Pentulaatikossa kaikki hyvin. <3