Cuenta's bedlingtonit: tammikuuta 2014

Tolkien ei ollut väärässä. Tässä tytössä on säkenöivää nerokkuutta. Sitä samaa tyyppiä, mitä tämän kennelin edellisessäkin polvessa on.

Cuenta's Idril - Iiris

Yhteinen nimittäjä näillä nerouden keskittymillä, Ansalla ja Iiriksellä, on Fanni (Tanzara Edelweiss). Olenkin erittäin kiitollinen ja iloinen, että sain niin kilttiä, kaunista ja tervettä koiraa käyttää kasvatustyössäni. Kiitos siitä kuuluu äitille ja isälle. Ja tietysti Fannin kasvattajalle Eilalle. Sitä olen vain monesti miettinyt, että miten Fanni onnistui paketoimaan nämä energiakimpaleet molempiin pentueisiinsa.

Cuenta's Esperanza - Ansa

Iiris ja Ansa

Ansa ja Iiris

Iiris ja Ansa


Ne just

Vaikka Ansasta ei tulekaan meidän tulevaisuuden toivojen äitiä, ei tulevaisuus silti näytä ollenkaan hassummalta. Iiriksessä on niitä ominaisuuksia, mistä Ansassakin pidän; se on äärimmäisen energinen, iloinen, hyväntuulinen ja vietikäs pieni suuri koira. Ansa lukee hieman herkemmin tunteita, mutta Iiris ei puolestaan koe remmissä tarvetta ilmoitella kenellekään mistään. Tai ylipäätään muuallakaan, se on melkolailla täysin hiljainen koira. Kotonaan Iiriksellä on kaverina työlinjainen malinoisuros, jonka se pitää kurissa ja nuhteessa, vaikka häviääkin koossa 20 cm ja 20 kg. Terrierin silmille ei hypitä.

Iiris Joensuussa 1 v

Iiris 1 v 5 kk

Kasvattaja on jatkanut samalla kookkaalla linjalla, kuten ennenkin ja pistänyt vielä vähän paremmaksi. Iiris on noin 42,5 cm ja reilu 10 kg, silti sillä on selvä nartun leima ja näyttää hyvin sopusuhtaiselta. Suunnitelmissa on ensi kesänä jatkaa Iiriksen tutustuttamista agilityn saloihin. Ensikosketuksen se on lajiin jo viime kesinä saanutkin.

Iiris säkenöi toivottavasti ylläolevaa energiaa ja elämäniloa seuraaviin Cuenta's bedlingtoneihin. Mikäli kaikin puolin terveeksi todetaan, tapaa Idril Tuorinsa tämän vuoden lopussa tai seuraavan alussa. Mikään kiire meillä ei kuitenkaan ole, joten mietitään urosta rauhassa.

Taas on se aika, kun ollaan vuoden vanhempia ja viisaampia. On aika katsoa hetki taaksepäin ennen kuin suunnataan uudella innolla ja vähintään samalla vauhdilla eteenpäin. Mitä 2013 antoi meille?

Joulun taikaa

Joulu vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa maalla. Taikaa, lämmintä tunnelmaa, ruokaa, yhdessäoloa, melua eikä melskettä ei joulusta puuttunut, vaikka vettä tuli taivaalta enemmän kuin ymmärrykseen mahtui. Vesikoiralle se tosin oli unelmien täyttymys. Missä vesi, siellä Maisa.

Lapsille ja lapsenmielisille riitti riemua.

Syksyn lehtien havinaa

Syksyn lehdet toki havisevat yhä, joten siinä mielessä nykyinen vuodenaika ei edeltäjästään juurikaan eroa. Meille syksy oli murheen aikaa. Maisa kävi kokonaisvaltaisesti leikkauspöydällä, kun siltä poistettiin epäilty nisäkasvain, patti nivusista sekä kohtu. Loppu hyvin kaikki hyvin voi todellakin tässä tapauksessa todeta. Patologilta tuli hyvänlaatuiset vastaukset ja Maisa oli pian takaisin oma riemukas itsensä. Nimittäin seuraavana aamuna leikkauksesta.

Maisa myös toimi erinomaisena omalääkärinä ja avusti tikkien poistossa erittäin tehokkaasti. Varsinainen Houdini.

Helmi oli harrasti Houdiuniutta juoksemalla ilman, että kukaan sitä huomasi. Tai ainakin vuodenajan ja erittäin voimakkaan valeraskauden perusteella näin olen antanut itseni ymmärtää. Tällä kertaa ei kuitenkaan selvitty ilman ongelmia, vaan Helmi sai pahan nisätulehduksen. Onneksi siitäkin selvittiin oikealla hoidolla ja säikähdyksellä.

Helmin ja Maisan kanssa meitä auttoi lääkäri. Ansan kanssa lääkäri ei välttämättä voi tehdä mitään. Pentusuunnitelmia ajatellen kävin tutkituttamassa Ansan silmät. Peilaus jännittää vähän aina, mutta Ansalla ei ollut tiedossa mitään rasitteita tutkittujen sukulaisten perusteella. Rutiininomainen silmäpeilaus, niinpä niin. Kohtalainen kortikaalinen katarakta molemmissa silmissä ja monen vuoden pentuhaaveet jäivät Pakilan eläinlääkäriaseman pöydälle. Peilannut eläinlääkäri näytti minulle löydöksensä, ja ihan maallikkonakin se oli täysin selvää. Melkein neljäsosa molemmista silmistä sumeana. Koira tulisi jossain vaiheessa sokeutumaan. Tähän uutiseen on ollut vaikea sopeutua. Enkä oikein vieläkään halua sitä todeksi uskoa. Olin kirjoittanut tulevaa yhdistelmää koskien tekstin, tässä siitä viimeinen kappale:

Ansa on kaikessa hengästyttävyydessään aivan valloittava, kiltti ja tunteita lukeva koira. Sen ilohepulit agilityssä ovat omaa luokkaansa, ja onkin niistä hyvin tunnettu treeniporukassamme. Agility saa sen syttymään täysin, ja sitä iloa on mahtava katsella. Jokainen päivä on sille mahtavampi kuin edellinen, eikä sen kanssa voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Jokaisella pitäisi olla oma Ansa.

Koirakuvat.fi / Jukka Pätynen

Asiat pitää kuitenkin laittaa perspektiiviin. Vaikka muut eivät saakaan omaa Ansaa, saan minä pitää omani. Täydellisen energisen hulvattomana, niin kuin aina ennenkin. Eikä Ansa tiedä saaneensa moista diagnoosia; se ei näe tänään huonommin kuin eilen. Etenemisen nopeutta ei vielä osaa arvioida, koska silmät peilattiin nyt ensimmäisen kerran 4,5 vuoden iässä. Silmät peilataan tänä vuonna uudestaan, jonka jälkeen ollaan taas hitusen viisaampia, ja voidaan punnita mahdollisia hoitokeinoja tulevaisuudessa. Joten, kunnes toisin todistetaan, jatketaan Ansan kanssa samalla 110% lasissa asenteella eteenpäin!

Koirakuvat.fi / Jukka Pätynen

Agilityssä syksy on ollut mahtava. Päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa kisaamisen Ansan kanssa oikein urakalla. Kisaamaan kun ei opita, ellei sitäkin harjoitella. Meidän erittäin vakuuttava hyllyputki oli tarkoitus saada katkeamaan, ja niinhän siinä kävi. Olen alkanut pikkuhiljaa luottaa koiraan, joka on nopea ja taitava, ja pikkuhiljaa yhteinen sävel kisaradalla alkaa löytyä. Pientä rentoutta ohjaamisessa alkaa jo näkyä, ja tavoitteena on päästä vuosia vaivanneesta keppivapinasta eroon lopullisesti ja antaa Ansan tehdä hommansa. Loppuvuodeksi asetettiinkin kova tavoite: nousu kakkosiin. Joka ei lopulta kauaksi jäänytkään, ja vuoden viimeisen kisaviikonlopun esti ne odotetut juoksut. Tai no, enää niitä ei niin kaivattukaan. Yhtä aginollaa vaille siis jäätiin, mutta se otetaan heti, kun päästään takaisin radalle!

Hmm. On siinä pientä kehitystä tapahtunut kesään verrattuna:

Tälle tarvitsee kyllä tehdä jotain:

Syksy tarjosi myös paljon muitakin mukavia asioita. Miinus hirvikärpäset.

Kesä ja kärpäset

Kesällä reenattiin ja koulutettiin erittäin ahkerasti, Ojanko toimi jälleen toisena kesäkotina. Ehdittiin me myös uida ja lomaillakin, ja nauttia lyhyestä, lämpimästä ja märästä kesästä.

Kesällä nähtiin myös, miten komeita miehiä näistä I-pennuista oli kasvanut, kun tehtiin viikonloppureissu Joensuuhun. Ihania ja niin tutunoloisia nuoria miehiä Toovesta ja Iirosta on kasvanut.