Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kuusi viikkoa ja risat

Ja niin se aika rientää, oikeasti! Eikä kukaan ole päivittänyt tänne kuulumisia. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.

Ikää on jo pienillä sen verran, että juurikin kohta mennään tohtorin tarkastukseen, ja saadaan viralliset nimet. Niitä taidan kuitenkin säästellä vielä seuraavaan päivitykseen. Luonteet ovat kehittyneet juurikin siihen suuntaan, miltä ne ovat ensi viikoista lähtien näyttäneet. Pirkko vie veljiään 6-0. Veljekset, Sauli ja Osmo nimiltään, ovat hyvin tasaisia sekä ulkonäön, että luonteiden suhteen. Osmo oli alkuun harkitsevaisempi, mutta nyt jo mennään veljen mukana samassa tahdissa.

Otetaan päivitysväli kiinni näin alkuun kuvien muodossa.





Pirkko

Sauli





Veljekset







Pirkko, Osmo ja Sauli




Sattuu sitä joskus paremmissakin piireissä






Osmo ja Sauli ovat löytäneet uuden pedin, ja leikkivät siellä kirahvin kanssa. Pirkko, kuvassa vasemmalla, juoksee huoneen toiselta laidalta, ottaa pedin reunasta kiinni ja lähtee repimään sitä keskelle huonetta. Perustuu tositapahtumiin.

Toisinaan Pirkko myös esittää sivistynyttä. Tässä Avara luonto.

1 kommentti:

  1. Tuomas on sitä mieltä, että Osmo ja Sauli voisi muuttaa meille :D

    VastaaPoista