Prix de Kuopio

Jo perinteeksi muodostunut Agirotu kisattiin tänä vuonna Kuopiossa. Luvassa oli kolme päivää agilityä, virallisia ja epävirallisia startteja, hyvää seuraa, sekä ennusteiden mukaan myös hyvää säätä. Matkaan lähdettiin varhain perjantaiaamuna, mikä aiheutti kuskille matkan ensimmäisen haasteen. 

Kun jokaiseen lisää yhdeksän minuutin torkun, niin voisi kuvitella, että herääminen onnistuu ajallaan. Tai ainakin onnistuu.

Ansa oli varsin valmiina jo tulevaan reissuun. Ihan ei emäntä pystynyt samaan vauhtiin, eikä varsinkaan rotta suussa. 

Takapenkki täydennettiin Vuosaaressa, josta matkaseurueeseen liittyivät puolet bedlingtonjoukkueesta eli Minttu ja Doris, sekä kartturinsa Jaana.

Takapenkki sulassa sovussa, eikä ees yhtään tönimistä.

Matka sujui joutuisasti ja kisapaikalle saavuttiin jo hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä startteja. Joukkue täydentyi paikan päällä vielä Betalla ja Sirulla, ja näin oli viime vuotiseen tapaan Syöksylampaat koossa. 

Beta
Kuva Harri Siiskonen

Ansa aloitti kisauransa 3 vuoden ja melkein viiden kuukauden iässä. Perjantain Minna Väyrysen hyppyradalta tuli vitonen. Kisajännitys ja -kokemattomuus ja ehkä vähän myös vastapäättyneet juoksut näkyivät vauhdissa, ja kielto tuli haistelusta esteen takana. Kuitenkin ihan hyvillä fiiliksillä lähdettiin odottamaan seuraavaa starttia.

Maisa aloitti kisaurakkansa niinikään yhdellä startilla perjantaina. Tälle viikolle startti oli kolmas, ja yhteensä oli suunnitelmissa viisi, joista toiveensa se viimeinen nolla. Lähtö ei ollut ihan niin kuin reeneissä, mutta ihan ok. Ja jälkeenpäin katsottuna siinä ei ollut mitään vikaa, verrattuna kaikkiin seuraaviin... Tuloksena harmillinen HYL, mutta oikein hyvä fiilis. Koira meni minne ohjasin, vaikkei olisi pitänyt. Tuomarina Sami Topra.

Muu kisaseurue aloitti oman urakkansa hienosti perjantain radoilla. Mintulle ja Jaanalle hyppäriltä nolla ja neljäs sija! Beta teki varmaa virheetöntä suoritusta molemmilla radoilla, mutta harmillisesti kello näytti hieman yliaikaa. 

Illalla vedettiin teltan vetoketjut kiinni, pakattiin koirat autoon ja lähdimme kohti yöpaikkaa. Kiitos vielä Sirulle ja vanhemmilleen tästä mahdollisuudesta! 

Unta ei tarvinnut kauaa houkutella saunan jälkeen. Varsinkaan, kun peiton alle sai kömpiä näin sievään aittaan:

Lauantaiaamun herätyskello ei ollut edeltäjäänsä armollisempi, mutta hyvin levätyn yön jälkeen se ei tuntunut lainkaan niin pahalta. 

Luvassa oli Maisalle kaksi agirataa ja Ansalle yksi. Maisa aloitti urakan, ja korkkasikin päivän hienosti nollalla. Sija oli seitsemäs, joten tällä kertaa jäi serti saamatta. Mutta vihdoin se kauan metsästetty nolla! Tyylipuhdas rata ei ollut, muutama kaarros ja aivan liian monta täälätäälätäälä-kiekumista, mutta virheittä maaliin, ja aikakin -3,27. C-kisa oli samalla karsintarata Finnish Open SM finaaliin, johon me siis tällä suorituksella päästiin! Tuomarina Minna Väyrynen.

Ennen finaalirataa mietin, että jos rimat ovat myös makseilla tapissa, jäämme Maisan kanssa pois. Kisa oli epävirallinen, ja halusin panostaa sen nollan metsästykseen. Loogistahan se on sitten vasta aloittaa 65:n rimojen harjoittelu. 

Koska päivän tuomari Lee Gibson päätti jättää rimat viisi senttiä alemmas, päätin minä koittaa Maisan kanssa. Kerrankos sitä tälläiselle radalle pääsee kisaamaan. 

Lähtö näytti siltä, kuin sitä ei olisi koskaan edes harjoiteltu, mutta koska ensimmäiset kolme estettä sai painella melko suoraan, ei radan suorittamiselle tällä äärimmäisellä röyhkeydellä tehty vahinkoa. Jostain syystä esteitä sateli omalle juoksulinjalleni, mutta taitavasti niitä väistelin, kun Maisa teki parhaansa niitä ylittäessään. Lopun kepit/puomi valintatilanne oli aiheuttanut mineissä monta hylkyä, jolloin jo pohdin, miten kohdan ohjaisin. Ohjausvalinta toimi, ja päästiin ratavirheettä loppusuoralle ja maaliin! Kello tikitti 0,35 sekuntia yliaikaa, mutta fiilistä se ei latistanut. Ja ne tällekin radalle eksyneet kaksi kaarrosta ja täälätäälää jos olisi jäänyt tekemättä, niin varmasti tuon verran olisi ajasta saanut pois. Tyytyväinen olin, että päätin mennä. 

Leuka meinasi jäädä Sorsasalon hiekkakuoppaan, kun katsoin tätä tulosruutua: 

Uskottava se vain oli! Me oltiin Maisan kanssa pronssilla! Aivan mieletöntä.

Laskin tuon 0,35 sekuntia meille nollaksi, niin kuin se vanhoilla säännöillä olisi ollutkin. Vähän niinku eurot on vanhoja markkoja ja eximia on vanha laudatur, tiedättehän?

Tässä vaiheessa Kuopiossa oli havaittavissa puulla päähän lyöty Hangon keksi. Jolla oli vielä kaksi rataa edessä. Seuraavaksi oli Ansan vuoro. Huomaa, että kisarutiineja voi oppia vain kisaamalla. Ei ollut mitään hajua, miten toimia missäkin vaiheessa. Mutta näköjään se mitä tein oli ihan toimivaa, koska Ansa oli hyvin keskittynyt ja lähti vauhdilla. 

Maaliin päästiin kuin päästiinkin virheettä, ja aika riitti neljänteen sijaan ja Ansan ensimmäiseen LUVAan! Olin ylpeä.
Päivän ja viikon viimeinen nollan metsäsätys oli vielä edessä. Päivällä oli jo sen verran pituutta, ja kisat menneet niin hyvin, että jännitys ja liikayrittäminen olivat poissa, ja lähdettiin rentoina radalle. Tai ohjaaja lähti, koira huusi, eikä meinannut enää edes istua lähtöön. Keskittyminen oli kuitenkin kohdillaan ja tavoite selvä. Tuomarina oli alkuviikolta tuttu Kari Jalonen, joka oli tehnyt mukavan sujubvan radan. Hylky oli kyllä koirankarvan varassa, kun ohjasin Maisan (jälleen) väärälle esteelle. Tälläkertaa kovasti toteuttamani kolmen kovan ohjausmenetelmä (täälätäälätäälä, tasajalkapomppiminen ja käsien yhteen lyöminen) toimivat, ja pelastivat radan. Tuloksena ratavirheitä nolla! Lopullinen sijoitus ei selvinnyt vielä lauantai-iltana, koska päätimme lähteä pienen odottelun jälkeen saunaan ja grillaamaan.

Sunnuntaiaamu saatiin ottaa ihan rauhallisesti, eikä kello pirissyt kukonlaulun aikaan. Mukavan jännityksen saattelemana pakattiin tavarat autoon ja lähdettiin kohti viimeistä kisapäivää. 

Ensimmäisenä suunta toimistolle ja tulostaulun kimppuun. Siellä se luki: viimeiseltä radalta Maisalle sijoitus neljä, sekä luokan vaihtoon oikeuttava SERT! Eipä olisi paljon paremmin voinut päivä alkaa kuin uunituoreina kolmosluokkalaisina. Huikeeta!

Viimenen kisaspäivä piti sisällään Open Class tasoituskilpailun, sekä tietysti joukkuekilpailun. En ollut ilmoittanut kumpaakan Open Class -radalle, mutta joukkueen muut bedlingtonit edustivat hienosti. 

Olimme saaneet myös kannustusjoukkoja sunnuntaille, kun Tihku ja Pouta omistajineen olivat tulleet meitä katsomaan. Poikien nimet ennustivat myös hyvin päivän sään, joista jälkimmäinen onneksi sattui joukkueen lähtövuorolle.

Pouta, Tihku, Minttu ja Doris
Kuva Harri Siiskonen

Sijoitus oli sama kuin viime vuonna eli kolmanneksi viimeinen, mutta nostimme rimaa ALO:sta kilpaileviin.

Syöksylampaat 2012: vasemmalta Siru & Beta ja Enya, Suvi & Helmi ja Ansa sekä Jaana & Doris ja Minttu
Kuva Harri Siiskonen

Viikonloppu oli aivan mieletön, kiitos siitä kisaseurueelle ja kilpakumppaneille! Kolmeen päivään mahtui hienoja suorituksia, paljon onnistumisia ja hyvää mieltä, merkintöjä treeni-listalle (tai niiden alleviivaamisia), Ansa kisauran korkkaaminen ja Maisan nousu kolmosiin. 

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan hyvin järjestetty, kisakansan ruokinta oli toteutettu erinomaisesti, ja yleisesti järjestelyt toimivat hyvin. 

Ensi vuonna Syöksylampaat valloittavat Teivon kahden vuoden tauon jälkeen. Olkaa valmiita!